SELKÄ VAHVISTUU – OLO VIRKISTYY

Melkein jokainen kärsii jossain vaiheessa selkäkivuista ja toisia ne vaivaavat jatkuvasti.  Tämän on sanottu olevan kansantauti nykyään.

Helppo selän hoito
Yksi syy miksi emme hoida selkäämme, on että ajattelemme sen vievän niin paljon aikaa ja että se on niin monimutkaista.  Alla olevassa videossa opetan sinulle yhden liikkeen, jonka avulla ehkäiset selän kipeytymistä ja mahdollisesti korjaat jo kipeytyneen.
Liike on yksikertainen ja vie vähän aikaa.  Suurin ja vaikein haaste on muistaa tehdä sitä ja luottaa, että näin vähällä voi saada jotain aikaiseksi. Maltatko keskittyä kehoosi muutaman minuutin ajan ?

Selän hoito vaatii paljon toistoja, siksi ohjelma ei saa olla liian pitkä eikä vaikea.

Kiertäen vaan ei vääntäen
Tämä videolla esitelty kiertoliike stimuloi rangan nikamia, mikä hoitaa välilevyjä ehkäisten niiden rappeutumista ja pullistumia.  Liike vahvistaa selkä- ja vatsalihaksia, vapauttaa hermostoa, vahvistaa tasapainoa, tehostaa kävelyä ja virkistää olon.

Herkkyyttä ja toistoja
Liike tulee tehdä herkkyydellä AISTIEN mitä kehossa tapahtuu.  Aluksi voit tuntea itsesi ”rautakangeksi”, jossa ei kierry mikään mutta toistamalla liikettä pikkuhiljaa alat ”sulamaan” ja tunnistat erilaisia kiertoja selkärangassasi.

Selkäranka tärkeä mutta tuntematon tukirankamme
Kuinka usein kiinnitämme huomiota selkärankaamme, jos ei selkä kipeydy?  Se on kuitenkin a ja o koko olemisellemme ja liikkumisellemme.  Marja Putkisto sanoo ”Olet yhtä vahva kuin selkärankasi heikoin lenkki.”

Kun tunto herää
Jos maltat tehdä videon liikettä useita kertoja päivässä vaikkapa muutaman viikon ajan, tulet huomaamaan, kuinka herkistyt selkärankasi liikkeille ja koko kehollesi.  Tämä herkistää sinua huomaamaan kehosi viestejä myös arjessa.  Et ehkä enää laiminlyökään sen toiveita, muistat pitää taukoja työssä , lähdet välillä lenkille löhöilyn sijaan, valitset rappuset etkä hissiä, maltat joskus venytellä.

On myös tutkittu, että kontakti kehoomme ja varsinkin syvälle luihin, vahvistaa kontaktiamme mieleemme ja tunteisiimme.  Elämä rikastuu ja muuttuu aina vaan mielenkiintoisammaksi.

Liikunnan vapaus vaan ei pakko
Jäykkä selkä on varsinainen energia syöppö. Kun selkäranka alkaa liikkumaan, se lisää todella paljon liikunnanvapautta ja -riemua.
Kysynkin, voitko herättää uteliaisuuden, mitä tämä liike saa aikaan sinussa, kun toistat sitä?  Olen todella iloinen, jos annat palautetta!

Toivotan sinulle rentoja, iloisia hetkiä oman kehosi parissa, johon seuraava video toivottavasti johdattaa sinua!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.