Aloitin 1998 Method Putkisto-tunneillasi ja käyvin niillä alkuaikoina säännöllisen epäsäännöllisesti. Sieltä kuitenkin opin perusasioita ja käsitteitä. Pilates Laitetunneilla vasta aloin hahmottamaan omaa kehoani pikkuhiljaa.
Tarja edessä oikealla
TÄLLAISTA OLEN LÖYTÄNYT:
Ajatus pitkistä varpaista on jotenkin” juurruttava” ja auttanut paljon, kun joudun seisomaan jumalanpalveluksissa tai konserteissa pitkiä aikoja.
Samoin pieni kiertoliike ” dressmann kävely” auttaa rentouttamaan rintakehää ja siten myös kurkunpään. Yritän myös laulaessa ajatella nenää painavaksi ,se auttaa nostamaan kitalakea ja sekin rentouttaa kurkunpäätä.
Lapaluiden löytyminen oli minulle ahaa elämys, siitä lähti vapautumaan ja rentoutumaan koko keho. Tunnen ,että ,kun lapaluut painuu alas niin vain silloin on mahdollista rentouttaa leukaniveltä ja siten pää vapautuu.
Taas uusi ihana oivallus :pää ,joka on yllättäen melko painava, on irtonainen osa minua, ja sen kiinnityskohta silmien korkeudella. Tämän sisäistäminen ja hahmottaminen on vapauttanut ei pelkästään niskajumia vaan jotakin mentaali tasolla. En osaa sitä selittää mutta, kun keikuttelen päätäni niin se on kuin meditaatiota. Ehkä se johtuu siitä ,että pää voi ”keikkua” vain silloin, kun kasvot ,silmät, leuka, kurkunpään ja lapaluut ovat rennot, silloin alavatsasta lähtee tuki ja siinä on hyvä ja jotenkin turvallinen olla , miltähän tämä oikein kuulostaa…
Kasvoklinikka on auttanut keskittymään ja herkistymään, sitä kautta löytämään itsestään uutta ja uusia ajatuksia kehosta.
Pilates laitetunnilla liikkeitä tehdessä olen huomannut, että osaan keskittyä paremmin siihen kohtaan kehoa, mitä milloinkin treenataan, ettei se ole vain laitteessa treenaamista vaan kehon treenaamista laitteen avulla
Jos pitäisi lyhyesti kertoa Method Putkiston ja MP kasvoklinikan vaikutuksista niin; herkistyminen tuntemaan ja arvostamaan omaa kehoa.
EI JOKANAISEN JUMPPAA
Olen tajunnut, että tuntini eivät sovi kaikille. Niiden kohderyhmänä ovat ihmiset, jotka haluavat pysähtyä, aistia ja ajatella, mitä tekevät. Tunneilleni tullessa narikkaan ei jätetä aivoja vaan kaikki turhat ajatukset. Hetkeksi voidaan keskittyä hoitamaan omaa kehoa ja kokemaan, miltä liikkeet tuntuvat sisällä. Tämän seurauksena tapahtuu tuo mitä Tarja kirjoittaa ”oppii arvostamaan omaa kehoaan”. Myös aivoille on rentouttavaa terapiaa, kun ne kaiken ”multitaskauksen” keskellä saavat hetken keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Tällä on tutkittu olevan stressiä alentava vaikutus!
OLETKO VALMIS MUUTOKSEEN?
Jos haluat muuttaa jotain itsessäsi, jotain täytyy muuttua. Millaista muutosta kaipaat? Method Putkisto UP sanoo ”ajatus muuttaa asenteen, asenne muuttaa asennon”. Jos selkäsi kipeytyy, usein asento on virheellinen, mitä tulisi asenteessa muuttua, jotta asento voisi muuttua? Huh nyt ollaankin jo syvien kysymysten äärellä.
Varmaa on, että taitavinkaan Personal Trainer ei pysyt puolestasi vastaamaan tuohon. Vastaus löytyy sisältäsi.
Kun asenne on kohdallaan, löydät varmasti oikeat liikkeet ryhdin korjaamiseen.
Niin usein kuulen ihmisten sanovat: ”Ei mun tule kotona treenattua.” Siinäpä selkeä asenne, jota voisi hieman tarkastella. Entäpä jos tekisit viisi minuuttia, olisiko sillä vaikutusta? Pari kuukautta sitten blogissa https://www.methodputkistolohja.com/2018/04/04/selka-vahvistuu-olo-virkistyy/ ohjasin ”Dressman kävelyn”, sillä on hyvä aloittaa.
TÄMÄ VAATII ROHKEUTTA
Edellisessä blogissa 22-vuotias Tuukka kertoi löydöistään Method Putkisto – MP Pilateksen parissa. Yllätyksekseen hän on saanut melko paljon julkisuutta Lohjalla ja joutunut vastailemaan kysymyksiin asiasta. Tuukka on osoittanut suurta rohkeutta, kun suostui luopumaan tutusta asenteesta treenata voimalla ja lähti kokeilemaan ,olisiko herkkyydellä jotain annettavaa hänelle. No ei vähempää kuin, että selkäkivut hävisi!! Asenne ja asento!
Kerrottakoon, että Tuukka jatkaa edelleen kuntosaliharjoittelua mutta havainnoi eri tavalla kehon viestejä.
IRTI PÄÄSTÄMINEN
Itse tutkin tällä hetkellä, mitä tarkoittaa ”päästää irti”. Liikunnassa huomaan, että rentoudun, kun päästän irti turhasta lihastyöstä, rentoutan lihakset, joita en tarvitse suoritukseen (usein niska-hartialihakset). Rentoutumisen seurakusena olen vahvempi ja notkeampi.
Todella yksinkertaista mutta ei niin helppoa.
Kokeilepa, ota tietoisesti mukaan ajatus ”irti päästämisestä”, mitä huomaat mielessä ja kehossa?
VOIKO KESÄLLÄ PÄÄSTÄÄ IRTI KIIREESTÄ
Kesä on tullut, voitko olla ja hengittää sen kauneutta edes hetken ajan ilman kellon määräämää aikaa? Herättää kaikki aistit ja nauttia pysähtymisestä.
Leppoisia kesäpäiviä sinulle -seuraavassa blogissa ohjaan sinulle pienen, virkistävän liikuntahetken, jonka avulla voit mm. harjoitella ”irti päästämistä”.