JOULUSTRESSI – TARVITAANKO SITÄ ?

Muistan, kun lapseni olivat pieniä, työtahtini kovimmillaan, Joulu, josta olen aina tykännyt, tuntui välillä todella stressaavalta. Halusin tehdä niin paljon valmisteluja, ostaa erikoisia lahjoja, muistaa kaikkia mahdollisia ihmisiä, laittaa itse jouluruokaa jne.
Kun mietinkin tuota aikaa, kehoon tulee tunne kiireestä ja stressistä. Saman aikaisesti tajuan, että se oli Elämää ISOLLA E:llä. Kiire ja stressi kuuluivat siihen.

Lapseni sanoivat kerran, että aina ennen Joulun H-hetkeä äiti sai kunnon hepulin ja sitten kaikki rauhoittui.

Niin taisi tapahtua. Jäin miettimään, tarvitaanko tuota ”hepulia”, mitä voisi tehdä toisin, jotta kattilan ei tarvitsisi kiehua yli. Minulle itselleni nousi aina suuri syyllisyys noista hermostumista, tai sanoisinko suoraan raivostumisista. Ne eivät olleet rakentavia hetkiä, vaikkakin hyvin ymmärrettäviä.

MIKÄ AVUKSI, KUN PAINE KASVAA SUUREKSI

Nykyään elämäni on jo lähtökohdiltaan rauhallista; mieheni, minä ja kissa. Se ei luo kovin suuria paineita, jos en itse niitä lähde kehittelemään.
Nyt on hyvää aikaa miettiä, mikä voisi auttaa ruuhkavuosissa painiskelevia ja muita, joilla on taipumusta stressata turhasta.
Stressi on ehdottomasti hyvä asia elämässämme, se saa aikaan toimintaa ja positiivisesti käytettynä se on virtalähde. Tuhoavaksi se muuttuu, jos se jää päälle. Jos kiire on koko ajan läsnä. Silloin se alkaa syömään niin henkisiä kuin fyysisiä voimavaroja.
Täytyy siis löytää keinot stressin pysäyttämiseen ja purkamiseen.
Itselleni liikunta on tietenkin ykkösapu, Pilates, jooga, pitkä rauhallinen lenkki mieheni kanssa.

Tämän lisäksi uusi, upea keinoni on ns. aamusivujen kirjoittaminen. Lähes joka aamu kirjoitan kolme sivua tekstiä käsin paperille. Aihetta ei ole, kirjoitan, mitä mielessä liikkuu, ja siellähän liikkuu! On metkaa huomata aivan uusia asioita itsestään ja elämästään, kun kirjoittaa niitä. Yllättävää! Samalla se rauhoittaa ja usein selkeyttää ajatuksiani. Olen moneen pulmaan keksinyt jopa ratkaisun näiden hetkin avulla.

HENGÄHDÄ HETKI – MENETELMÄ

Jos tuntuu, että ei ole aikaa joogata, ei kirjoittaa kolmea sivua, kokeilepa tätä. Minuutti tai kaksi täytyy jokaiselta löytyä.
Alla olevassa linkissä ohjaan sinulle harjoituksen, joka on oiva keino purkaa stressaantunutta oloa juuri silloin, kun siihen ei olisi aikaa edes minuuttia!
Tämän voit tehdä vaikka kauppakeskuksen hälinän keskellä, etsit paikan, jossa voit minuutin, pari rauhoittua.
Suosittelen tekemään harjoituksen muutaman kerran rauhallisessa paikassa, kun olo on kiireetön, jotta opit menetelmän. Pidä se sitten takataskussa keinona auttaa itseäsi, kun kuppi meinaa mennä nurin, ja muutenkin, kun haluat helliä itseäsi.

Toivotan sinulle iloista joulumieltä olkoon maailman tilanne mikä tahansa. Näinä aikoina voimme vaikuttaa eniten omaan asenteeseemme. On hyvä tarkkailla, minkälaiset ajatukset pyörivät päässäni.


Voinko nähdä pimeässä kauniin jouluvalon ja antaa sen ilahduttaa, sen sijaan, että pimeä vuoden aika masentaa minut?

Toivotan sinulle kiireettömiä hetkiä Jouluusi ja paljon iloisia yllätyksiä vuoteen 2021!
Kiitos, kun kuljet kanssani ja saan kirjoittaa sinulle!