Lupasin edellisessä blogissani sinulle pienen jumppaohjelman, jolla voit helliä itseäsi.
Toivon, että tämä ei ole sinulle lisävaatimus jo valmiiksi kiireiseen elämään, vaan mahdollisuus silloin, kun sinulle sopii,
tehdä treffit oman kehon kanssa ja kenties tutustua uudella tavalla sen ihmeisiin.
Nämä liikkeet pitävät lihaskalvot vetreinä, selän liikkuvana ja mielen virkeänä. Aikaa menee juuri sen verran kuin sinä haluat;
5-10 minuuttia kenties.
Itse teen tämän ohjelman sängyssä juuri herättyäni. Minulla on kuminauha yöpöydällä valmiina odottamassa.
Tosin kannattaa varoittaa kumppani, jos sellainen on vieressäsi, ettei säikähdä, kun aamulla jalka alkaa heilua!
Ohjelman nimi on PIENI HETKI ITSELLESI:
1. Selin makuulla venytä kehoa neljään suuntaan, kurota joka raajaa pitkäksi niin, että tunnet selkärangan liikkuvan.
Lopuksi pyöritä nilkkoja ja ranteita.
2. Keinuta lantiota niin, että häntäluu kääntyy kohti lattiaa (selkä notkolla), kohti kattoa (ristiselkä painuu alustaan),
anna pään liikkua mukana.
3. Kallista polvia vuoroin oikealle, vuoroin vasemmalle, jää kohtaan, jossa tuntuu hyvältä hengittää syvään.
Tunne liike kyljissä ja selkärangassa. Anna myös pään kääntyä.
4. Vedä toinen polvi kiinni rintaan, hengitä kohti selkää, rentoudu.
Lopuksi laita kuminauha jalkapohjan päälle ja heiluta jalkaa ylös, alas,
lopulta tee isoja ympyröitä. Tavoitteena pitää jalka rentona ja saada lonkkanivel liikkumaan.
Tee liike myös toiselle jalalla.
Tee näitä liikkeitä sen verran kuin hyvältä tuntuu, päivittäin tai harvemmin. Yksikin liike tekee hyvää.
Koita herkistyä tuntemaan liike kehossa. Huomaatko, että joka kerta tuntemukset ovat erilaisia?
Muistathan, että jokainen meistä on yksilö ja voi olla, että kehosi ei tykkää jostain liikkeestä? Kunnioita näitä tuntemuksia?
Tärkeintä oppia tuntemaan treffikaverin viestejä!
Ihanaa kesää, jolloin voimme toivottavasti HELLITTÄÄ ja HELLIÄ ITSEÄMME JA TOISIAMME!