METSÄN HOITAVA VOIMA
Meille suomalaisille metsä on tuttu paikka, melkein kuin toinen koti. Tämä luo oman haasteen herättää suomalisia uskomaan, että metsä voikin tarjota myös meille paljon enemmän kuin olemme tähän asti siellä kokeneet.
Tätä testasimme eräänä sunnuntai aamuna Hoitava Metsä -retkellä, jonka olemme tyttäreni Lauran Foonin (Lasirla) kanssa kehittäneet. Retki sisälsi ohjatun polun, jonka varrella pysähdyimme tekemään Method Putkisto ja MP Pilates liikkeitä ja kävellessä avasimme aistimme huomaamaan, mitä kaikkea metsässä onkaan. Laura, joka ohjasi kävelyosuudet, on opiskellut suomalaista kansanperinnettä ja mytologiaa sekä perehtynyt metsän parantavaan voimaan.
KUULETKO, HAISTATKO
Koska viimeksi olet kuunnellut, kuinka monenlaisia tuulen ääniä metsässä on? Tiesitkö, että joka puulla on oma äänensä?
Koska viimeksi olet maistanut mustikan lehden maun? Sen kukkaset ne vasta ovatkin makeita, kuin karamelli!
Koska viimeksi olet haistanut, miten erilaiselta puut tuoksuvat?
Kun malttaa pysähtyä, aistit herkistyvät, mieli ja keho rentoutuu, parasympaattinen hermosto pääsee tekemään hoitavaa työtään. Näin kiireinen ihminen voi purkaa stressiä melko lyhyessä ajassa.
UUSI ALUSTA – TOINEN VAIKUTUS
Minulle kokeneelle MP ohjaajalle suuri yllätys oli, kuinka erilaiselta nuo tutut Method Putkisto ja MP Pilates liikkeet luonnossa tuntuivatkaan!
Mikä tunne, kun jykevä kallio oli alustana punnerruksille ja rosoinen puunrunko venytyksille, pehmeä sammal selän tukena. Keho resonoi ilolla ja mieli sai kontaktin kehon tuntemuksiin paljon syvemmin kuin jumppasalissa.
Parasta oli maata kalliolla ja antaa painon laskeutua sen varaan, tuntea tuo vuosituhansien voima, kun se virtasi omaan kehoon.
Olin myös yllättynyt, että paljaat jalkani olivat parempi liukueste kallion pinnalla juostessa kuin tehtaassa tehdyt, hienosti muotoillut lenkkitossut! Oi mitä esi-isämme ovatkaan omistaneet; terveet, notkeat jalkapohjat! Ja mitä hoitoa he ovat selkärangalleen saaneet kävellessään epätasaisella alustalla. Ei tainnut niska jumittaa!
TIETEELLISESTI MITATTU – KÄYTÄNNÖSSÄ TODISTETTU
Metsän hoitavaa vaikutusta on mitattu monin tavoin, kuinka verenpaine laskee, parasympaattinen hermosto aktivoituu, stressihormonitaso laskee jne.
Tämän koeryhmämme todisti käytännössä todeksi. Palaute oli mieltä hivelevää, kun kysyimme, mikä oli parasta:
”Kokonaisvaltainen aistikokemus, jonka jälkeen ei voi enää olla kiire!”
”Metsän rauhan tunteminen.”
”Venyttelyt puuta vasten, makuulla rauhoittuminen.”
”Rentoutuminen, rauha”
”Luontoyhteyden vahvistuminen”
”Stressitaso laski selvästi, taisipa verenpainekin laskea!”
KEHITTELY JATKUU – SYKSYLLÄ LISÄÄ INFOA
Jatkamme Hoitava Metsä – retken kehittämistä, nimikään ei ole vielä lopullinen. Syksyllä markkinoimme tätä uutta tuotetta niin yrityksille kuin yksityisille ryhmille. Miltä tuntuisi viettää synttärit metsän hoidossa?
LUPAUS
Viime blogissa lupasin sinulle liikuntahetken, jolla voit rauhoittua ja rentoutua, harjoittaa irtipäästämistä. Jos maltat antaa itsellesi tämän 10 minuuttia, uskon, että kehosi kiittää. Ohjelman voi tehdä vaikkapa metsässä!
Ihanaa kesää, seuraava blogini ilmestyy elokuussa. Käydäänhän metsässä sitä ennen?!