Minulla on ilo esitellä sinulle pitkäaikainen ystäväni ja työtoverini Yvonne Vauhkonen.
Yhteinen historiamme alkoi 1980 luvulta Finnfitness Oy:stä, jossa Yvonne toimi liikunnanohjaajana, minä sihteerinä, jytäjumppaohjaajana ja yllätys, yllätys Marja Putkisto jumppaohjaajana.
Yvonne on aina ollut uranuurtaja alallaan. Hän valmistui 1979 Pajulahden Urheiluopistosta Liikunnanohjaajaksi. Muutaman vuoden Helsingissä olon jälkeen, hän muutti perheineen Mikkeliin, jonne hän lanseerasi aerobicin.
1990 Yvonne perusti ensimmäisen kaupallisen aerobicsalin Jumppariinan Mikkeliin, ympäristön epäillessä hanketta niin paljon, että pankinjohtaja ei edes myöntänyt lainaa remonttiin. Lama oli alkamassa ja aerobic vasta nousussa. Yvonne luotti itseensä ja Jumppariina toimi vuoteen 2018!
Mikä viehätti aerobicohjaajan ammatissa?
”Olen aina tykännyt esiintyä ja aerobicissä sain olla ihmisten edessä. Nauttia, kun hyvä musiikki vei meidät mukanaan, hiki virtasi ja jalat hyppivät. Se oli menoa!”
Meidän tiemme kohtasivat taas 90-luvun lopulla, kun tulin pitämään Mikkeliin Method Putkisto kurssin. Muistan vieläkin Yvonnen tiukat aerobicin kiristämät pakarat, kuinka hän ei edes päässyt ”Seisova Haikara” venytysliikkeeseen.
Yvonne kertoo, että tutustuttuaan Method Putkisto menetelmään, hänelle tuli vahva intuitio, että tämä on hänen juttunsa.
2000 Hän valmistui Method Putkisto ohjaajaksi ja pian sen jälkeen MP Pilates ohjaajaksi.
Mikä on ollut antoisinta MP ja Pilates ohjaajana?
Se kun näkee muutoksen ihmisissä, kun huomaa, että asiakkaiden tapa käyttää kehoa muuttuu ja heidän silmänsä avautuvat katsomaan myös muita uudella tavalla.
Enää ei ole liike tärkeintä vaan, mitä liike saa aikaan asiakkaassa.
”Vedä napa sisään” on hyvin yleinen käsky. Me MP ohjaajat kerromme, miten se tapahtuu!
Tässä asiakkaiden palautetta:
” Käyn tunnilla ollakseni tunnin viikossa minä, ja löytääkseni vasemman puoleni” – Pia-
”Method Putkisto ja MP Pilates tunnit ovat osaa elämääni, ollut jo niin kauan kun Yvonne aloitti tunnit. Harjoitukset tukevat koko kroppaa, tuntee pysyvänsä ”kasassa”. Kaikki kermpat lähtevät jumpassa ja mieli virkistyy. Tukee myös muita liikunnallisia harrastuksia. Auttaa rauhoittumaan työpäivän jälkeen.” – Mirja-
Näin tuli aika myydä oma osuus Jumppariinasta ja perustaa Mikkeliin MP Pilates Studio. Taas Yvonne oli edelläkävijä, hän toi Method Putkiston ja Pilateksen sekä Pilates laitteet Mikkeliin.Ympärillä oli niin epäilijöitä kuin kannustajia.
Osa asiakkaistani on työskennellyt kanssani vuodesta 1983. He antavat upeaa palautetta :”Kiitos Yvonne, kun jaksat koko ajan kehittää itseäsi ja ohjaustasi!”
Mitä olet kokenut 40:n vuoden aikana?
Yvonne kiteyttää uransa kulkua :”Aloitin Naisvoimistelijoissa, jolloin minulla oli tamburiinia soittava säestäjä paikalla, siitä siirryin aerobiciin ja mixattuun, vauhdikkaaseen musiikkiin, nyt ohjaan hiljaisuudessa.
Tahti on siis ollut monenlaista , kuten myös liikunnan vaikutus. Siinä vaiheessa, kun olin lähes 20 vuottaa aerobicannut ja illalla vielä kotona sohvalla lihakset nykivät ylirasituksesta, tajusin, että on aika siirtyä rauhallisempiin lajeihin. Kun tutustuin Pilateksen klassiseen repertuaarin, tunsin, että tällä voin pitää itseni kunnossa vaikka olisin kuinka vanha.”
Onko asiakkaat muuttuneet näinä vuosina?
”Kyllä ovat, sitoutuminen pitkäjänteiseen työskentelyyn on heikentynyt. Tarjontaa liikunta-alalla on aivan hurjasti ja Some tykittää jatkuvasti uusilla, houkuttelevilla kursseilla meitä. On runsauden pula ja kaikkea pitäisi kokeilla. Ei ihme, jos on vaikea rauhoittua ja sitoutua.”
Mitä sanoisit nuorille ohjaajille ?
”Työ tekijäänsä neuvoo”. Hyväksi ohjaajaksi tullaan ohjaamalla. Tässä peräänkuulutan samanlaista sitoutumista pitkäjänteiseen työskentelyyn kuin asiakkaillekin.
Kun on muutaman vuosikymmenen asetellut matot ja pallo paikalleen, alkaa homma luistaa.
Miten kannustat meitä suomalaisia liikkumaan?
”Liiku, liiku, liiku! Kaikki liike on hyvästä mutta jos haluat laatua liikuntaasi, tervetulo meidän Method Putkisto – Pilates ohjaajien tunneille !” nauraa Yvonne.
Kerro joku hauska muisto
Tunnillani oli amerikkalainen mies, joka osasi vähän suomea. Olin ohjannut ns selkärangan rullausta ja toistanut ” rullaa ylös nikama nikamalta, nikama nikamalta”. Tunnin jälkeen mies tuli kysymään minulta :”Miksi sen liikkeen pitää tuntua pahalta , kun toistit usein niin kamala, niin kamala?”
Mitä Yvonne tulevaisuudessa?
”Jään eläkkeelle ensi huhtikuussa mutta en lopeta töitä. Jatkan voimien mukaan. Nautin edelleen perheestä, kuudesta lapsenlapsesta, miehen kanssa retkeilystä, kasvihuoneen hoidosta.”
Sivusta seuranneena voin kertoa, että vauhtia ei Vauhkosten perheestä tule puuttumaan. Jäädän seuraamaan joko taas ensi talvenakin hiihtävät sen maagiset 1000 kilometriä?
Olen kiitollinen, että sain Yvonnen mukaan aerobic maailmasta, jossa itsekin olin 1900 luvulla, tänne Method Putkiston- Pilateksen pariin. Niin paljon iloja ja suruja olemme yhdessä jakaneet ja aina kannustaneet toinen toisiamme. ”Vitsi soikoon” on Yvonnen huudahdus, joka saa minut uskomaan, että taas selvitään!
Olemme tunteneet toisemme 40 vuotta. Mitä on muuttunut tuona aikana?
Nuorina ohjaajina valokeilassa olimme me itse, nautimme, kun saimme olla porukan edessä ja johtaa heidät menevän musiikin tahdissa hikiseen kuntoiluun. Vanhemmiten päärooliin on siirtynyt asiakas. Ohjaajana saamme intoa, kun hän voi hyvin ja oppii asioita. Oma tekeminen on jäänyt sivuun palvelemaan metodeja.
Täytyy sanoa, että tämä tuntuu hyvältä ja oikealta kehitykseltä. Jatketaanko Yvonne Aira Samulinin jalanjäljissä?