Hätkähdin tähän tosi asiaan; me kaikki pelkäämme, päättäjät, viranomaiset, THL:n asiantuntijat, me pienet ihmiset. Olemme kaikki hämillämme, kukaan ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan, mikä on milloinkin oikea ratkaisu? Jo tästä kirjoittaminen saa sydämeen ikävän painontunteen ja pala nousee kurkkuun.
Mikä avuksi?
Nyt jos koska on jokaisen oltava tietoinen omista päätöksistään. Teenkö ratkaisuni pelon sanelemana vai teenkö sen siksi, että haluan noudattaa ohjeita, haluan suojella itseäni tai läheisiäni. Pelko on aina huono ohjaaja. Se on kuin tuli ; ” hyvä renki mutta huono isäntä”.
Tähän ei toinen voi sanoa, että tee näin. Meillä jokaisella on omat rajamme ja rajoituksemme. Olemme todellakin eri luonteisia ja elämme eri tilanteissa. Itse koen nyt tämän ”röntön” luonteeni helpottavan monessa kohtaa suhtautumistani ympäröivään tilanteeseen. En tietenkään halua olla välinpitämätön mutta huomaan, että voin ohittaa liiallisen varovaisuuden.
Mietin eräänä päivänä seisovassa pöydässä lounasta kerätessäni; jos nyt ajattelen, miten puhtaat tai likaiset olivat edellisen asiakkaan kädet, joilla hän kosketti kauhaa, en voisi syödä tuolla ollenkaan. On luotettava, että ravintolaan tulee vain terveet asiakkaat ja he pesevät kätensä ennen ruokailua kuten ravintola monessa kohtaa siihen kehottaa.
Onko siis viime kädessä kysymys luottamuksesta?
Luottamuksesta toisiimme ja elämään. Tämä aika paljastaa, missä turvamme on. Se on jo huomattu, että pelkkä materia ei meitä turvaa. Lääkärit tekevät parhaansa, maan päättäjät säätävät ymmärryksensä mukaan parhaat lait ja turvatoimet. Silti voin sairastua, silti voin voida huonosti.
Nyt on lapsen lailla vietävä huomio päästä sydämeen. Mitä minun sydämeni sanoo? Mihin se kehottaa? Tämä saattaa tuntua tässä järjen ja pään hallitsemassa yhteiskunnassa todella lapselliselta ja typerältä. Mutta onko se sitä?
Pieni testi
Jos hetken ajan istut, rauhoitut huomioimaan hengitystäsi ja tätä hetkeä, laitat vasemman käden sydämesi päälle ja tunnet sen lämmön itseäsi vasten, mitä huomaat? Ole tässä hetken aikaa, siis useamman minuutin ajan. Anna kätesi lämmön tuntua, anna hengityksesi virrata ja tunne se virtaus kehossasi. Pelko lamaannuttaa niin sydämen ja tukkii virtauksen. Myötätunto itseä kohtaan avaa sydämen ja virtauksen.
Maltatko kokeilla tuota ja vasta sitten jatkaa blogini lukemista?
Palautumisesta
Palautuminen on tämän hetken trendi sanoja. Sitä me todella tarvitsemme, kun korona on vetänyt lihakset ja mielen tiukaksi. Mistä palautumisessa on kyse? Levostako? Entäpä, jos olen liian levoton lepäämään? Rentoutumisestako? Entäpä, jos olen liian kiireinen ja ahdistunut tekemään sitä?
Minun keinoni
Kerron sinulle vinkin, joka on auttanut minua. Olen herättänyt TARKKAAVAISUUTENI näkemään, mitä ympärilläni kulloinkin on. Pysähtynyt katsomaan ikkunasta värikästä vaahteraa, märkää kuralätäkköä, pientä talitinttiä hyppimässä pihallamme. Olen herättänyt tarkkaavaisuuteni huomaamaan, miltä tänään aamupuro tai aamukahvi maistuu. Olen herättänyt tarkkaavaisuuteni kuuntelemaan toista ihmistä ja huomaamaan, kun ajatus harhailee muualle. Olen ollut yllättynyt, kuinka nämä tarkkaavaisuuden hetket ovat lisänneet elämäniloa. Se on mielestäni palautumista parhaimmillaan. Parasympaattinen hermostomme saa vallan ja parantaa meitä vaivoista.
Välillä olen jopa kirjoittanut päiväkirjaani noita havaintojani. Sain tyttäreni perheeltä äitienpäivälahjaksi päiväkirjan, johon tulee kirjoittaa iloisia asioita muistiin. Ihana idea, niitä on voimaannuttavaa lukea myöhemminkin.
Tätä samaa tarkkaivaisuutta toteutan myös suhteessa kehooni. Opettelen todella tuntemaan, mitä se kaipaa. En suostu ulkopuolisten ohjeisiin enää. UKK instituutti saa ihan rauhassa julistaa uusia liikuntasuosituksiaan ja Facebook päivittää mitä upeimpia liikuntamalleja.
Huomaan toki kehoni useinkin haluavan juuri samaa kuin nuo suositukset mutta tunne on aivan eri, kun lähden liikkeelle omasta halusta.
Hyvin tärkeäksi minulle on muodostunut joka aamuinen, noin 5-10 minuutin mittainen venyttelyhetkeni. Se avaa kehoni uuteen päivään ja kirkastaa mieleni.
Suosittelen, mutta ohjelman täytyy tulla sinun sisältä. Sen voi aloittaa vaikka ranteiden ja nilkkojen pyörittelyllä.
Kutsun sinua herättämään tarkkaavaisuutesi elämäsi suhteen. Upeaa on, jos vielä voit kirjoittaa ylös noita havaintojasi. Mikä tänään tekee sinut iloiseksi? Siis joku pieni hetki, pieni asia riittää.
”Meidät on opetettu uskomaan,
että negatiivinen on yhtä kuin realistinen
ja positiivinen yhtä kuin epärealistinen.”
Susan Jeffers
Hyvää syksyn jatkoa! Tarkkaivaisuudessa on taikaa!
