VIRKISTÄVÄ, PIENI JOULULIIKUNTAHETKI

Kun tuntuu, että kaipaat pysähtymistä, virkistymistä, notkistumista, omaa aikaa,
kokeile alla olevaa MUUTAMAN MINUUTIN kestävää liikuntaa!

Seiso rennon ryhdikkäänä ja nouse korkeille päkiöillä. Tunne, kuinka varpaat venyvät vasten lattiaa.
Laske kannat alas ja jatka näitä ylös-alas pumppauksia  sinulle sopivan ajan.

Risti kädet yhteen ja nosta ne pään yläpuolelle, venytä kylkiä sivutaivutuksilla , sen jälkeenpyöristä selkää ja samalla haukottele. Jatka näitä liikkeitä vuorotellen hetken aikaa.

Kun lasket kädet alas, pyöritä samalla ranteita.

Lopuksi marssi paikalla kiertäen selkärankaa melko voimakkaasti. Anna vakaan katseen asettua pitkälle horisontiin marssin aikana.

Toivottavasti Joulun aika pysäyttää kiireen ja oravanpyörän.

Toivottavasti ehdit näkemään kynttilän tuoman valon,
haistamaan joulupiparin tuoksun,
kuulemaan tutun joululaulun sävelen,
maistamaan suussa sulavan suklaan
ja tuntemaan läheisen ihmisen jouluhalauksen.

Joulu hellii aistejamme, kun maltamme pysähtyä hetkeksi.

Toivotan sinulle Joulua, jossa on kiireettömyyttä, lepoa ja mukavasti vilskettä.

Uusi vuosi tuokoon tullessaan sitä, mitä kaipaat.

Muista SITOUTUMALLA TAPAHTUU IHMEITÄ!
On hyvä tiedostaa, mihin haluan sitoutua vuonna 2020 ?

Kiitos tästä vuodesta, on ilo kirjoittaa näitä blogeja!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *